KAUHA-HIIHDOSTA TULI HYVÄN MIELEN HIIHTO 2021

Tänä vuonna olisi ollut vuorossa 46. Kauha-Hiihto, mutta jo pitkin syksyä koronan tiedettiin muuttavan suunnitelmia. Kauha-Hiihto perustettiin vuonna 1976 hiihtoharrastuksen edistämiseksi. Järjestäjät ajattelivatkin palata tapahtuman aatteellisille juurille ja minimoida vähäisetkin turvallisuuteen liittyvät riskit.

Kauha-Hiihto muutettiin virallisesta hiihtotapahtumasta omatoimiseksi laturetkeksi, Turvalliseksi Hyvän Mielen Hiihdoksi. Yksimielinen päätös syntyi nopeasti, kertoo hiihdon puheenjohtaja Pekka Lammi. Tänä erikoisena talvena hiihdosta tuli suuri ilon lähde kaikille, jotka pääsivät terveinä laduille ammentamaan kuntoa ja hyvää mieltä raikkaasta talvisesta luonnosta.

Kauha-Hiihdon huolellinen ja uuttera ratamestari Antti Köykkä piti ladut kunnostettuina tammikuun alusta maaliskuun loppuun, tasan kolme kuukautta. Laduilla oli vilkas käyttö: satoja hiihäjiä ja tuhansia hiihtosuorituksia talven mittaan. Kauha-Hiihdon viikonloppuna 20.-21.2. laduilla oli eniten hiihtäjiä. Laduille (10 km, 20 km, 30 km ja 60 km) sai lähteä omaan tahtiin kukin omissa porukoissaan turvaväleistä huolehtien. Huoltokin matkan varrella tapahtui vain omasta repusta.

Tapahtuman jatkuvuuden turvaamiseksi tarjottiin mahdollisuus maksaa vapaahtoinen kannatusmaksu 10 e hiihtosuorituksesta, jonka sai tehdä missä vain maaliskuun loppuun saakka. Tämän kannatusmaksun suorittaneista koottiin vuoden 2021 hiihdon osanottajaluettelo.

Turvallisen Hyvän Mielen Hiihtäjät 2021

Kauha-Hiihto KIITTÄÄ lämpimästi hiihdon ystävien antamasta tuesta. 160 hiihtäjän luettelo todistaa, että haluamme tulevinakin talvina olojen niin salliessa nauttia Kauha-Hiihdosta ja sen hienosta yhteisöllisestä tunnelmasta.

Retkisarja 60 km

Kari Ala-Honkola Ilmajoki, Matti Antila Ilmajoki, Mikael Dahlqvist Kraft Skidor Närpes, Pertti Heinikangas Pori, Tero Heinikangas Ruosniemen Luupäät, Veikko Hietaoja Kankaanpään Urheilijat, Harri Joensuu Vimpeli, Pekka Kallio-Könnö Kauhajoki, Ari Kilpinen Kauhajoki, Arto Kivioja Ilmajoen Kisailijat, Janne Kleemola Jyväskylä, Juha Kleemola Kangasala, Reino Kuoppala Seinäjoki, Jukka Laaksonen Ypäjä, Anja Lammi Siikainen, Mika Lammi Nummijärvi, Pekka Lammi Nummijärvi, Raimo Maljanen Kankaanpään Suunnistajat, Timo Marjomäki 100mc.fi, Esko Paloneva Ikurin Vire, Tuomo Panttila Hyyppä, Antti Puhakka Tampere, Juha Rouhiainen Vävi, Ari Uusitalo Kauhajoki, Jussi Viljanen Ruosniemen Luupäät

Retkisarja 30 km

Marja Alakoskela Lapua, Mauri Alakoskela Lapua, Pirjo Halmes Karijoki, Anne Hietaoja Kankaanpään Urheilijat, Eija Hietaoja Kankaanpään Urheilijat, Tapio Hietaoja Kankaanpään Urheilijat, Jouko Huuhka Kankaanpää, Juhani Hänninen Lapua, Juha Ihalainen Kef2 team, Stefan Ingves Skaftung, Minna Iso-Koivisto Kauhava, Leo Jokinen Kokkola, Kalevi Harju Kauhajoki, Kaisa Kallio Siikaisten Sisu, Esa Kangasmäki Kauhajoki, Anna-Liisa Ala-Kyyny Kauhajoki, Aarno Kallio-Könnö Kauhajoki, Riia Kallio-Könnö, Samiir Musse, Nasiir Musse, Hannu Kankaanpää Kauniainen, Kari Katainen Häjyt Ylöjärvi, Hannele Kauhajärvi Kauhajoen Karhu, Jussi Ketonen Ilmajoki, Jussi Kleemola Kauhajoki, Moona Korpi-Kyyny Kauhajoki, Petri Korpi-KyynyKauhajoki, Ulla Kotomäki Hämeenlinna, Aira Kuusisto Honkajoki, Pauli Kuusisto Honkajoki, Juha Laasanen Kauhava, Elina Lammi Nummijärvi, Henna Lammi Kuopio, Timo Liinamaa Ylihärmä, Marko Loukko Kauhajoki, Satu Långfors Koskenkorva, Saara Menonen Pori, Jouko Metsänranta Kauhajoki, Jorma Metsäranta Espoo, Hannu Mäki-Pantti Kauhajoki, Terttu Mäki-Pantti Kauhajoki, Reijo Mäkilä Kankaanpään Suunnistajat, Juhani Nevala Kauhajoki, Alf Norrgård Kauhajoki, Sakari Närvä Kauhajoki, Tapani Ojala Kauhajoki, Seija Ojala Ilmajoki, Hannu Pajuranta Seinäjoki, Irma Panttila Hyyppä, Tommi Peura Seinäjoki, Arttu Pihlajamäki Karhoismajan Kipinä, Jari Pihlajamäki Karhoismajan Kipinä, Perttu Pihlajamäki Karhoismajan Kipinä, Joni Pihlajasalo Kurikka, Ilga Pitkämäki Kauhajoki, Milka Pääkkönen Ylöjärvi, Anita Rantamäki Kauhajoki, Veikko Rantamaki Kauhajoki, Pentti Rantamäki Kauhajoki, Teemu Rantanen Kuopio, Sami Riihimäki Isojoki, Tiina Ritakorpi Kankaanpään Suunnistajat, Sinikka Saaranluoma Kauhajoki, Toni Saari Metsänterä, Riitta Siltanen Jyväskylä, Mervi Silvola Siikainen, Antero Taivalsaari Jämin Jänne, Jussi Teini Kurikka, Aatu Tuomola Seinäjoki, Juha Vainionpää Seinäjoki, Erkki Vilén Kauhajoki, Jussi Voima Jyväskylä, Miikka Voipio Seinäjoki, Anne Vähäniemi HSU

Retkisarja 20 km

Satu Dahlgren SC Saragoza, Katriina Ingves Skaftung, Ari Janatuinen Kaarina, Sofia Janatuinen Kaarina, Kaarina Kauppinen Kauhajoki, Olavi Kauppinen Kauhajoki, Marja-Liisa Kleemola Kauhajoki, Kati Kohtakangas SC Saragoza, Tarja Koskiniemi Jalasjärven jalas, Juhani Kulmala Ähtäri, Harri Leppihalme Ikaalinen, Pertti Lusa Tampere, Aija Lähteenmäki Kankaanpää, Seppo Mahlamäki Seinäjoki, Kaija-Liisa Palola Kankaanpää, Päivi Perälä Kauhajoki, Petri Puska Kauhajoki, Pia Salisvuo Kauhajoki, Kirsi Kuhalampi Kauhajoki, Pekka Puska Kauhajoki, Esko Salomaa Kauhajoki, Heikki Salomaa Järvenpää, Johanna Sokura Pori, Marko Sokura Pori, Annika Tunturi HSU, Hannu Tuominen Kauhajoki, Kirsi Tuominen Kauhajoki, Kati Turtola Kauhajoki, Seppo Valli Kauhajoen Karhu

Retkisarja 10 km

Heikki Valli KauKa, Leena Kimpisalo Karijoki, Harri Ojala Tampere, Tarja Poskiparta Kurikka, Tommi Poskiparta Kurikka, Heikki Taimi Kauhajoki, Kauno Viitala Kauhajoki, Juha Yli-Korhonen Kauhajoki, Sulo Ylikoski Kauhajoki

Retkisarja 10 km alle 16 v

Joona Ellilä Tampere, Sisu Ellilä, Tampere, Aaro Haapamäki Kauhajoen Karhu, Teemu Pajuranta Seinäjoki

Perhehiihto 10 km

Maria Haapamäki, Eino Haapamäki ja Mika Haapamäki Kauhajoki, Anna Hakamaa, Vilma Hakamaa, Verna Hakamaa ja Arttu Hakamaa Kauhajoki, Eili Hellsten-Laaksonen, Aleksanteri Laaksonen ja Aurora Laaksonen Ypäjä, Jarmo Kulmala ja Satu Kulmala Kauhajoki, Sari Pajukoski ja Ninni Pajukoski Honkajoki, Sari Pantti, Silja Pantti, Jari Pantti Kauhajoki, Antti-paappa ja Leo Lähdeniemi Kauhajoki/Huittinen

Virtuaalihiihtojen hiihtopaikkoja

Nummijärvi, Sotka, Karijoki Rajamäenkylä, Ähtäri Eläinpuiston kuntolatu, Rinnemäki, Jämi, Tampere-Ylöjärvi, Kankaanpää, Jurva Rauhankangas, Kankaanpään Hämeenkangas, Lapua-Kauhava, Kuopio Puijo, Palonkylän pururata Ilmajoki, Jouppilanvuori