Hei Hiihtäjät!
Meillä on kaksi uutista, huono ensin
Laturetki 15.2.2026 perutaan lumenpuutteen vuoksi
Viime talvena 50. juhlahiihto onnistui mainiosti, mutta nyt luonto näyttää kaapin paikan. Puheenjohtaja Pekka Lammi kertoo, että johtokunta joutui tekemään päätöksen raskain mielin, kun lumi ei riitä eivätkä ennusteetkaan lupaa lisää.
Pääratamestari Tapio Lintulahti sanoo, että ladut Lauhaan tehdään heti, kun lunta lopulta saadaan riittävästi. Kauha-Hiihdon ratamestarit pitävät niitä kunnossa sitten koko hiihtokauden entiseen tapaan. Yhteistä laturetkeä joudutaan kuitenkin odottamaan. Mutta ensi vuonna hiihdetään sitäkin suuremmalla innolla!
50 vuoden taival on juhlan aihe: kirja ilmestyy ja elokuva valmistuu
Kauha-Hiihdolla on myös hyviä uutisia, sillä 50 vuoden merkkipaalu on juhlan aihe. Juhlan järjestelytoimikunta kehottaakin Kauha-Hiihdon suurta talkooporukkaa, hiihtäjiä ja tapahtuman ystäviä merkitsemään muistiin lauantain 18.4. klo 15. Silloin Kauhajärvellä seurantalo Tapiolassa karistetaan mielestä tämän huonon hiihtotalven tuntemukset ja virittäydytään juhlatunnelmiin.
Juhlassa syödään hirvisoppaa, lehteillään juuri painosta tullutta kirjaa ja katsotaan tunnin mittainen elokuva Kauha-Hiihdosta. Kirja, elokuva ja juhlaväen omat muistot kertovat samaa tarinaa.
Se on tarina talkoohengestä, sopeutumiskyvystä, liikunnan riemusta ja talvisen luonnon lumosta. Siinä kerrotaan myös, että on ongelmista selvitty ennenkin. Kauha-Hiihto on peruttu vain kolme kertaa aiemmin (1989, 2014 ja 2020). Koronavuosina 2021–22 tehtiin ladut, joilla sai suorittaa omaehtoisesti Hyvän Mielen Hiihdon. Mutta sitten on jatkettu uusin voimin, kuten viimeksi koronavuosien jälkeen huomattiin. Miten paljon tapahtumaa olikaan kaivattu ja miten hienoa hiihtokansan kokoontuminen oli hiihtäjille ja järjestäjille.
Historiakirja ennakkomyynnissä
Historiakirjan yli 300 sivulle on talletettu noita kiehtovia tarinoita ja satoja kuvia hiihtäjistä ja järjestäjistä eri vuosikymmeniltä, muisteluksia ja tuloksia. Hiihtäjien asut muuttuvat, entiset nuorukaiset hiihtävät tai järjestävät puoli vuosisataa vanhempina ja ilmastonmuutos on vaikuttanut reitteihin. Kirjassa kerrotaan suuresta hiihtobuumista 40 vuotta sitten ja miten järjestämisestä aivan kilpailtiin. Vuosikymmenten mittaan on ollut upeita hiihtopäiviä, mutta myös ankaria pakkasia tai lumituiskuja. Vaikeuksien voittamisesta on jäänyt lopulta parhaat muistot.
Kirjan voi tilata ennakkoon Kauhajoen Kesportista, hiihdon nettisivuilta ja johtokunnan jäseniltä. Kirjan 1500 kappaleen painos on valmis 50-vuotisjuhlaan mennessä huhtikuun puolivälissä.


Kuva lehdistötilaisuudesta 3.2.2026, jossa (vas) Kauha-Hiihdon puheenjohtaja Pekka Lammi, pääratamestari Tapio Lintulahti. sihteeri Paula Kallionpää ja tiedottaja Jussi Kleemola.
0 0 0 0 0
Viime hiihdon, 50. Kauha-Hiihto tulokset, mukaan lukien SM -veteraanit 2025 tulokset Kauhajoella!
LÄHDÖT
60 km klo 10
Muut matkat: 30, 20 ja 10 km klo 12
(P = perinteinen hiihtotyyli)
Ennakkoon ilmoittautuminen Kauha-Hiihtoon päättyy pe 13.2. klo 19.00.
Hiihtopaikka, matkat ja sarjat
Kauha-Hiihto saa luonteensa Lauhanvuoren kansallispuiston tenhoavasta luonnosta. 231 metriä merenpinnasta ja 100 metriä lähtöpaikan pelloista kohoava Lauhanvuori saa runsaan lumipeitteen. Sen rehevä lakikalotti on tykkylumen kuorruttamana usein kuin satumetsää ja avarat rinteet kuin Lappi pienoiskoossa.
Ks.
https://www.luontoon.fi/fi/kohteet/lauhanvuoren-kansallispuisto/aktiviteetit-ja-reitit/hiihto
Hienot hiihtomaastomme ovat jopa UNESCOn ainutlaatuisten geologisten kohteiden verkostossa, Lauhanvuori Hämeenkangas Geopark (lauhanvuoriregion.fi).
Hiihdon lähtö ja maali samassa paikassa
Os.: Kauhajoki, Honkajoentie 785, 61960 Kyrönlatva (kt 44).
Täällä Muurahaisen kylän entisellä koululla, joka oli pitkään myös kansallispuistoon opastava luontokeskus, puitteet ovat intiimin tunnelmalliset. Tilaa on kuitenkin riittävästi jälki-ilmoittautumiselle, vaatteiden vaihdolle ja kanttiinille, josta saa ostaa pikkupurtavaa, pullakahvit tai keittoruuan. Saunomismahdollisuudesta olemme joutuneet luopumaan, mutta vaatteiden vaihdolle hiihdon jälkeen on tarjolla myös sisätiloja.
51. KAUHA-HIIHTO 15.2.2026
60 km matkan osalta Suomen Hiihtoliiton alainen massahiihto (https://hiihtokalenteri.fi/maastohiihto) ja pitkä matka on myös Ruotsin Vasaloppetin luokitteluhiihto (https://www.vasaloppet.se/en/races/ski-races/vasaloppet/)
(https://www.vasaloppet.se/en/programme/calendar/)
Valtakunnallinen näkyvyys massahiihtona ja yhteistyö Vasaloppetin kanssa ovat tuoneet Kauha-Hiihdolle laajaa näkyvyyttä ja uskollisia hiihtäjiä noin sadalta paikkakunnalta ympäri Suomen ja muutamia ulkomailta. Ystävyyshiihtomme on Botnia Hiihto (https://norrvallasport.idrott.fi/botniahiihto/) Vöyriltä.
60 km:n maratonmatkan rinnalle on vuosien saatossa lisätty lyhyempiä matkoja edistämään osaltaan hiihtoharrastusta. Aktiivihiihtäjille on tarjolla sarjoja, jotta kukin voi kilvoitella ikätovereittensa kanssa.
Kauha-Hiihdon sarjat ja matkat:
60 km – M, M40, M50, M60, N, N40, N50
30 km – M, N
20 km – M, N
10 km – P16, T16
Kaikilla matkoilla myös retkisarjat ilman aikaa.
10 km hiihdossa on lisäksi perhehiihto, johon voivat osallistua lapset vanhempineen yhdellä 30 € maksulla.
Ilmoittautuminen Kauha-Hiihtoon:
Ilmoittautuminen ennakkoon onnistuu kätevästi pe 13.2. klo 19.00 saakka netin välityksellä alla olevasta linkistä. Nettilomakkeella voi ilmoittautua kaikille matkoille sillä poikkeuksella, että perhehiihtoon osallistuvien toivotaan ilmoittautuvan vasta Muurahaisen lähtöpaikalla. Katso vielä lähemmät ohjeet kohdasta ILMOITTAUTUMINEN.
ILMOITTAUTUMINEN KAUHA-HIIHTOON
OLET TERVETULLUT hiihtämään Lauhanvuoren kansallispuiston hienoihin hiihtomaastoihin, UNESCOn ainutlaatuisen geologisen perinnön alueelle!
Kauha-Hiihto ry
Tiedustelut:
Sähköpostilla: kauhahiihto[at]gmail.com
Pekka Lammi puh. +358 400 269 221
Tapani Ojala puh. +358 45 217 2266
Jussi Kleemola puh. +358 40 419 8843
Paula Kallionpää puh. +358 40 505 8164
Muurahaisen lähtö- ja maalipaikan (ent. Luontokeskus) osoite: Kauhajoki, Honkajoentie 785, 61960 Kyrönlatva (kt 44).
Sivupaneelista ja oheisesta linkistä pääsee Kauha-Hiihdon fb-sivuille, johon laitamme ”Ajankohtaista” -tiedotteet.